Mikromaksujen esteet ovat tänään samat kuin vuonna 1998
Vuosikymmen sitten, tai oikeastaan jo 11 vuotta sitten, toimintansa aloittanut kryptovaluutta Bitcoin — mainittakoon, että protokollan nimessä Bitcoinin B-kirjain on isolla, mutta käsiteltäessä bitcoin-rahamäärää, kirjoitetaan se pienin kirjaimin (esimerkki: minulla on 0,01 bitcoinia) — vaikutti alkuaikoinaan voivan soveltua erinomaisesti mikromaksamiseen. Monille varhaisista Bitcoinin käyttäjistä se vaikutti toteutuskelpoiselta idealta, jonka avulla vaikkapa tällaisen artikkelin "tykkäämisen" sijaan voisi osoittaa arvostuksensa sen tekijää kohtaan lahjoittamalla kirjoittajalle vaikkapa 0,01 euroa, eli yhden sentin. Se visio, joka oli lähes, melkein nähtävissä horisontin takana, jäi kangastukseksi viimeistään vuonna 2017 kun Bitcoinin transaktiokulut nousivat ylettömiin lukemiin. Kun mikromaksun tekeminen maksaa euroja, tai jopa kymmeniä euroja, on se osoitus teknologian soveltumattomuudesta pienten summien siirtelyyn.
Vuosi 2009 ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta kun mikromaksamista tuumattiin. Eikä tämä nyt lukijan edessä oleva lyhyt kertomus ole ensimmäinen kerta kun mikromaksujen kompuroimista on kritisoitu. Nimittäin vuonna 1998 kirjoitettiin Nothings.org-sivustolla asioita, jotka ovat loogisesti ajateltuna μ-maksamiseen liittyvistä murheenkryyneistä suurimpia. Vuonna 1998 siis ehdotettiin mikromaksujen esteiksi näitä:
- Käyttäjät eivät halua maksaa sisällöstä. Esimerkiksi tämän artikkelin kirjoittajalle ei juuri kukaan halua lahjoittaa sentin senttiä.
- Käyttäjät eivät myöskään halua tehdä päätöstä maksaako vaiko ei.
- Jos käyttäjät haluaisivatkin maksaa sisällöstä, he haluavat pitää sen sisällön hallussaan.
- Mikromaksutoiminnon kytkeminen nettiselaimeen on hankalaa.
- Kriittisen käyttäjämassan saaminen "messiin" on hankalaa.
Edellä luetteloitujen esteiden lisäksi alkuperäisessä Nothings.org-sivustolla julkaistussa, englanniksi kirjoitetussa, artikkelissa mainittiin neljä muutakin pointtia, mutta ne ovat niin vanhentuneita, kiitos kryptovaluuttojen tuomien ratkaisujen, että ne voidaan kokonaan yliviivata. Vuonna 1998 oli siis yhdeksän kynnystä, joissa mikromaksaminen voi kompuroida — vuonna 2019 niitä on vain viisi. Mutta ne viisi kynnystä näyttävät olevan ylipääsemättömän korkeita!
Esimerkiksi luettelon ensimmäisellä sijalla oleva huomio on edelleen aivan validi. Osa ihmisistä tietysti on valmis maksamaan sisällöstä tilaamalla vaikkapa nettilehden tai käymällä kioskilta Iltalehden tai Iltasanomat, mutta onko satunnainen netissä surffaava maija- tai mattimeikäläinen valmis kaivamaan kuvetta nettilompakostaan ja laittamaan sentin verran Rahapotti.comille? Useimmat eivät ole. Yksi syy siihen on, että on hyvin helppoa siirtyä seuraavalle nettisivulle. On helppo vain klikata selaimen välilehti kiinni ja unohtaa mitä oli tullut luettua, ja mistä. Teknologia kehittyy ja se on mahdollistanut monien hienojen ideoiden toteutumisen, kuten, että nettikasino ei rekisteröintiä enää tarvitsekaan, eikä esimerkiksi Tiketistä tarvitse tilata fyysistä pääsylippua kun sen voi saada kännykkään.